Verkostoituminen, monipuolisuus ja tyytyväiset asiakkaat kannattelevat myös korona-aikana

Verkostot kannattelevat yksinyrittäjää myös korona-aikanaHeti alkuun huolestuneille tiedoksi: Kaikki on hyvin, vaikka Fiilispajasta ei ole kuulunut mitään pitkään aikaan. Introverttinä ja kotitoimistossa yksin työskentelyyn tottuneena olen ihan tolkuissani ja täystyöllistettynä.

Fiilispaja täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Heti alusta alkaen pyrin verkostoitumaan muiden yrittäjien kanssa. Liityin Yrittäjiin ja menin mukaan tapahtumiin ja koulutuksiin sekä paikallisyhdistystoimintaan. Näistä sain paljon kontakteja, neuvoja, vertaistukea, työtilaisuuksia ja asiakkaita. Puhumattakaan lukuisista hauskoista hetkistä ja ystävyyksistä, jotka jatkuvat edelleen. Nämä verkostot kantavat korona-aikanakin ja aina saa apua, jos tarvitsee. Nyt ei ehkä tavata kasvokkain, mutta käytetään sen sijaan muita viestintäkanavia.

Fiilispajan toinen vahva osaamisalue – yritystapahtumien järjestäminen – on ollut koronan takia jäissä jo vuoden, mutta toinen osaamisen alue – viestintä – on kompensoinut sitä hyvin. Kuluneen vuoden aikana on tehty täysipäiväisesti nettisivuja ja erilaisia markkinointikampanjoita vanhoille ja uusille asiakkaille. On tässä ollut hyvää tuuriakin, sillä suurin osa asiakasyrityksistäni toimii aloilla, joita korona ei ole pahasti kurittanut.

Uusiakin asiakkaita on vuoden aikana tullut samaa reittiä kuin pääsääntöisesti aiemminkin: verkostojen kautta ja tyytyväisten asiakkaiden suositusten perusteella.

Korona-ajasta en jää kaipaamaan mitään. Nyt toiveissa on paluu normaaliin, jotta pääsen taas tekemään myös tapahtumajärjestelyjä ja -viestintää eri yhdistysten ja yritysten kanssa. Ja olen varmasti ensimmäisenä jonossa ilmoittautumassa, kun taas pääsee osallistumaan yrittäjätapahtumiin paikan päälle (mm. Yritystä Stadiin – tulossa ollaan!)

Tein listan seuraavan pandemian varalta:

  • Verkostoidu jo silloin, kun menee hyvin, ei vasta sitten kun on jo housuissa. Pidä jatkuvaa huolta verkostostasi.
  • Kehitä ja monipuolista osaamistasi. Älä pidä kaikkia munia samassa korissa.
  • Tee työsi niin hyvin ja sillä asenteella, että sinua suositellaan.
  • Tee työsi niin hyvin ja sillä asenteella, että voit itse olla ylpeä tekemisistäsi.

Kiitos asiakkailleni ja yrittäjäkollegoilleni! Tällä tiellä jatketaan ja seuraavastakin viruksesta selvitään!